Fallero on täysin kotimainen härkäpapufalafel, joka voitti Suomalainen menestysresepti-kilpailun vuonna 2021. Mikä vauhditti sen menestystä?
Falleron takana ovat kasvipohjaisiin elintarvikkeisiin erikoistuneen Mums OY:n yrittäjät Marjaana Pohjola sekä Katariina Vesterinen. Heillä on pitkän linjan kokemus ravintola- ja elintarvikealalta ja he pyörittävät mm. ravintola Kuorta Turussa.
Kun koronavirus laittoi ravintola-alan ahtaalle, nämä keittiömestarit eivät jääneet pyörittelemään peukaloitaan. Ravintola Kuoren lounaspöydässä tarjoillut falafelit olivat olleet asiakkaiden suosikkeja jo pitkään. Suosiosta kertoo jotain se, että lounasaikaan ravintolaan oli usein jono. Yrittäjät päättivät alkaa kehittää tuotteestaversiota, jota voitaisiin myydä suoraan ruokakaupoissa.
Erottuva ilme ja mieleen painuva nimi toivat voiton Suomalainen Menestysresepti
-kisassa
Vesterinen ja Pohjola hakivat tuoteinnovaatiollaan mukaan Suomalainen menestysresepti-kilpailuun. Kun tieto kilpailupaikasta varmistui, he halusivat alusta asti mukaan myös markkinointikumppanin. Ajatuksena oli hyödyntää kisasta tulevaa näkyvyyttä ja tulla markkinoille heti isosti.
Visio, arvomaailma ja työskentelytavat kohtasivat Mediatoimisto Kraakin kanssa. Kraakilta tuli myös idea Fallero-tuotenimestä. Pohjola ja Vesterinen kokivat, että Kraakin kanssa löytyi nopeasti yhtenäinen ajatus tuotteesta sekä brändistä ja että yrittäjien tarpeita ymmärrettiin hyvin.
Yhteistyö johti lopulta Suomalainen Menestysresepti -kisavoittoon. Televisionäkyvyys ja ykköspaikka kisassa näkyivät alussa hurjana kysyntänä: ensimmäisen neljän päivän aikana Falleroita myytiin 100 000 pussia!
Alkuvaiheen markkinointikumppani maksaa itsensä takaisin
Uutta yritystä perustettaessa moni ulkoistaa heti alkuvaiheessa tilitoimiston. Mutta uuden yrityksen alkutaipaleella on monia muitakin asioita, joissa lisäkäsistä, näkemyksestä ja ulkoistuksesta on hyötyä. Uuden brändin lanseeraukseen liittyy yllättävän paljon päätettäviä asioita ja tehtäviä toimenpiteitä.
Falleron tapauksessa Kraak toi pienenä ja ketteränä markkinointikumppanina näkemystä lanseeraukseen sekä tukea tekemiseen. Yrittäjät pystyivät keskittymään ydinosaamiseensa, kun markkinointikumppani auttoi esimerkiksi yrityksen logon, kotisivujen ja visuaalisen ilmeen tuottamisessa.
“Oli tosi hyvä päätös ottaa markkinointi- ja brändikumppani mukaan heti alkuvaiheessa. Pystyimme keskittymään vahvemmin tuotekehitykseen, ja brändiin liittyviä asioita oli mahdollista pallotella tiiminä.”, yrittäjät kertovat.
Markkinoinnin ulkoistaminen tuo tehoja ja vähentää riskejä
Suomalainen Menestysresepti -kisavoiton jälkeen yrittäjät olivat huojentuneita mutta kiireisiä. Kisan jälkeisessä pyörityksessä olisi tuntunut olla pelottavalta ilman ammattimaista markkinointikumppania. Ulkopuolinen kumppani toi ikään kuin lisätiimin pienelle yritykselle.
Vaikka oman markkinointiammattilaisen palkkaaminen olisi ollut yksi vaihtoehto, Fallerossa haluttiin jatkaa Kraakin tarjoamalla Ulkoistettu markkinointipäällikkö -palvelulla. Palvelun ostaminen on riskittömämpää ja kustannustehokkaampaa kuin oman työntekijän palkkaaminen.
Markkinointiin liittyvät tarpeet ja toimenpiteet voivat vaihdella kuukausittain: usein tarvitaan samaan aikaan sekä graafista osaamista, maksetun mainonnan hallintaa sekä sisällöntuotantoa. Kuukausimaksullisessa Ulkoistettu markkinointipäällikkö -palvelussa asiakasyritys saa kerralla Kraakin koko tiimin osaamisen käyttöönsä.
“Yhteistyö on ollut joustavaa ja palvelua saa nopeallakin aikataululla,” yrittäjät kiittelevät. “Etenkin ilme ja erottuvat pakkaukset ovat keränneet paljon myönteistä palautetta myös asiakkailta ja sidosryhmiltä!”.
Tulevaisuudessa uusia tuotteita ja brändin vahvistusta
Tällä hetkellä Fallerossa tehdään tunnettuustyötä ja suunnitellaan uusia tuotteita. On mahdollista, että näemme Falleron vahvan ja erottuvan brändin alla kokonaan uusia tuoteryhmiä tulevaisuudessa. Vegaanisilla ja vastuullisilla Fallero-tuotteilla on myös paljon vientipotentiaalia.
Mikä Fallero?
Fallero on ravintolan keittiössä kehitetty, hävyttömän hyvä härkäpapufalafel. Falleron tavoitteena luoda herkullista ruokaa kasviksista modernilla tavalla. Proteiinipitoinen, ravitseva sekä vastuullisesti kotimaisesta härkäpavusta tuotettu Fallero sopii syötäväksi sellaisenaan tai lämmitettynä. Maista ja ihastu!