Artikkeli on julkaistu alunperin Markkinointiuutisissa.
Kun Daniela von Poratilta kysyy, mitä vastuullinen markkinointi heille merkitsee, on vastaus selvä.
”Se tarkoittaa, että me markkinoimme asioita, jotka tekevät tästä maapallosta vähän paremman paikan”, hän vastaa sen enempää kiertelemättä.
Daniela on yksi Markkinointitoimisto Kraakin perustajista, ja vastuullisuudesta hänellä on paljon sanottavaa. Markkinointitoimisto Kraak onkin ainoa suomalainen markkinointitoimisto, jolla on kansainvälisen Clean Creatives -järjestön sertifiointi. Kraak on siten sitoutunut markkinoinnissaan tekemästä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka toimivat fossiilisten polttoaineiden alalla.
Vastuullisuus on käsitteenä kuitenkin laaja, ja käsittää paljon muitakin alueita fossiilisen polttoaineen lisäksi.
”Ekologinen vastuu ja ilmastoasiat ovat meidän fokuksessamme. Tämä näkyy selkeästi esimerkiksi siinä, millaisten yritysten kanssa teemme yhteistyötä. Emme markkinoi yrityksiä, jotka eivät ota askelia vähentääkseen hiilijalanjälkeään ja ilmastovaikutustaan. Hyvänä esimerkkinä tästä käy esimerkiksi pikamuoti”, Daniela kertoo.
Kraakin asiakkaaksi onkin päätynyt paljon yrityksiä, jotka edistävät positiivisia ilmastoarvoja ja hiilipositiivisuutta. Vastuullisia asiakasyrityksiä eli niin kutsuttuja ”hyviksiä” löytyykin Kraakilta laidasta laitaan.
”Meillä on asiakkaana esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa valmistava Elsan Ekopaja, vegaanisia elintarvikkeita valmistava Kalavale ja mm. tuulivoimaa rakentava ja operoiva wpd Suomi.”
”Teemme myös yhteistyötä esimerkiksi kiertotaloutta edistävien yritysten kanssa, jotta ihmiset kuluttaisivat vähemmän uutta. Lisäksi haluamme auttaa pieniä paikallisia yrityksiä pärjäämään, sillä olemmehan itsekin pieni yritys”, Daniela sanoo.
Ekologisen vastuun lisäksi ytimessä ovat myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuu
Vaikka hiilipositiivisuus ja muut ekologiset arvot ovatkin Kraakin arvopohjan ytimessä, ei vastuullisuuden käsite rajoitu vain ekologisuuteen.
”Sosiaalisen vastuun merkitys on meillä todella isossa roolissa, kun teemme yhteistyötä asiakkaidemme kanssa. Ykkösasia on, että työntekijöitä pitää kohdella hyvin, eikä minkäänlaista syrjintää saa esiintyä. Yhdenvertaisuus on kaikessa toiminnassamme keskeisessä asemassa”, Daniela painottaa.
Kraakin tapa tehdä vastuullista markkinointia onkin saanut asiakkaissa ja yhteistyökumppaneissa paljon kiitosta osakseen.
”Eräs asiakas kertoi, että meidän kanssamme oli ihana puhua, kun ei tarvinnut alusta asti selittää, mitä on luonnonkosmetiikka. Olemme saaneet paljon kehuja ja kiitosta siitä, että meillä on osaamista ja ymmärrystä alasta ja terminologiasta ja ymmärrämme, mitä vastuullinen liiketoiminta on.”
”On ollut myös ihana kuulla, että vähemmistöjen edustajat kokevat, että meidän kanssamme on turvallinen ympäristö tehdä töitä”, Daniela lisää.
Vastuullinen markkinointi antaa paljon – kaikille
Danielan näkemys ja toive on, että vastuullisen markkinoinnin merkitys tulee jatkossakin kasvamaan.
”Tämä on nouseva trendi ja olisi hienoa, jos muutkin markkinointifirmat lähtisivät toteuttamaan vastuullista markkinointia.”
”Vastuullisen markkinoinnin merkitys on noussut enemmän pintaan vaikkapa juuri ilmastoasioiden ansiosta, mikä on todella loistavaa. Myös kiertotalouden merkitys on noussut viime vuosina Suomessa paljon. Ihmiset arvostavat entistä enemmän sitä, että parempien valintojen tekeminen tehdään heille helpommiksi”, Daniela pohtii.
Sen lisäksi, että vastuullinen markkinointi auttaa asiakasta menestymään vastuullisella tavalla, antaa vastuullinen liiketoiminta paljon myös Kraakin tiimille itselleen.
”Kun perustimme yrityksen niin päätimme, että nyt pitää olla oikeus ja mahdollisuus valita asiakkaiksi sellaisia yrityksiä, joiden kanssa saamme käyttää ammattitaitoamme hyvän tekemiseen. Markkinoinnistahan itsestäänkin voi olla montaa mieltä, että onko ylipäänsä vastuullista houkutella ihmisiä kuluttamaan lisää. Näin ainakin voimme houkutella ihmisiä tekemään parempia valintoja”, Daniela korostaa.
On tärkeää, että samoja arvoja, jotka Kraakin tiimiläisillä on yksityiselämässä, voidaan toteuttaa myös töissä.
”Paljon puhutaan aina siitä, että pitäisi tehdä jotain merkityksellistä ja päästä vaikuttamaan. Tämä on mielestäni sellainen tapa, millä me voimme vaikuttaa paljonkin. Emme ehkä yksin voi ratkaista suuria maailman kriisejä, mutta voimme vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen. Se on mielestäni hienoa.”